Mitä tapahtui 10.-13.8.2023

Määräaikaan eli viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä tuli vain yksi (1) ilmoittautuminen. Vaimoni, joka ei ollut aikaisemmin käynyt oikean Jäämeren rannalla, halusi päästä näkemään nuo paljon kehutut maisemat. Niinpä lähdimme kaksistaan.

Startti retkelle

Aloitimme Oulusta reilun 1000 km:n menomatkan Nordkappiin 10.8. torstai-aamuna ryhtyen toteuttamaan tarkasti retken esittelyssä suunniteltua käsikirjoitusta. Siinä mainitun ensimmäisen ajopäivän reitti kulki aluksi Kiiminkiin, sieltä Yli-Iihin, josta sitten Ylikärpän kautta Ranuan Nuupaksen tienristeykseen. Seuraavaksi olimmekin jo Ranua-Rovaniemi tiellä ja kohta tankilla ja lounastauolla napapiirin Shellillä. Ajamamme reitti Oulusta pohjoiseen on hieman lyhyempi ja maisemiltaan vaihtelevampi kuin perinteistä E4- eli nelostietä.

Sen verran poikkesimme käsikirjoituksesta, että ensimmäinen yöpyminen oli Ivalon Kultahippu-hotellin sijasta tuttavien luona Saariselällä.

Seuraavana päivänä Norjaan

Jatkoimme 11.8 perjantaina edelleen käsikirjoituksen mukaisesti retkeämme. Liitteen kartasta selviää, miten matkamme jatkui Saariselältä Euroopan pohjoisimpaan maanteitse saavutettavaan pisteeseen eli Nordkappin niemenkärkeen. Se on Mageröya- nimisellä saarella, jonka eteläosassa on Honningvåg, yksi maailman pohjoisimmista kaupungeista. Siellä sijaitseva Shell on varmuudella Euroopan pohjoisin huoltoasema.

Tie päättyy Jäämereen

Matkaa Shelliltä on Nordkappin niemenkärkeen vielä reilut 30 kilometriä. Perille tultaessa ajetaan alueelle portin läpi. Henkilökunta kertoo käytännöistä alueella. Alueella liikkuminen pysäköinteineen on maksutonta, mutta isoon päärakennukseen, jossa on museo, elokuvateatteri, kahvio ja ravintola sekä matkamuistomyymäläitä on noin 25 euron pääsymaksu.

Pari tuntia alueella vietettyämme palasimme takaisin Honningsvågiin, jossa yövyimme käsikirjoituksessa mainitussa Hotel Scandicissa.

Takaisin Suomeen

Kotimatkalle lähdimme 12.8. lauantaina. Ensin samaa reittiä Honningsvågista noin 100 kilometrin verran Olderfjordiin, josta käännyttiin käsikirjoituksen mukaisesti kohti Altaa. Sieltä jatkettiin edelleen rannikkoa seuraten Skibotniin (Yykeänperä), josta käännyttiin kohti käsivartta. Kilpisjärvellä majoituimme ennakkoon varaamassamme hotellissa. Ensimmäisen ajopäivämme pituus oli noin 500 kilometriä.

Lähdimme Kilpisjärveltä kohti Oulua varhain 13.8. sunnuntaiaamuna. Ruotsin ja Suomen rajalla kulkevalla noin 100 km:n pituisella Käsivarrentiellä on meneillään kymmenissä eripituisissa pätkissä tietöitä. Matalalla pohjalla ja kovahkoilla jousilla varustettu Alfamme ei alkuunkaan pitänyt aamun ensimmäisestä osuudesta, johon kului aikaa hieman yli kaksi tuntia.

Tämän jälkeen edelleen rajajokea seuraava tie parani ja matkanteko alkoi taittua. Muonion kohdalla siirryimme Ruotsin puolelle, josta tulimme Haaparantaan ja siitä rajan yli Tornioon. Ouluun ehdimme hyvissä ajoin vielä ennen iltauusia.

Täyden kympin reissu

Koko nelipäiväisen reissun ajan meillä kävi hyvä tuuri säiden suhteen. Joka päivä oli joko puolipilvistä tai aurinkoa. Joskus Nordkappin alueella voi olla Jäämeren nopeista säävaihteluista johtuen sateista, joskus jopa hyvinkin sumuista. Näin siitäkin huolimatta, vaikka mantereen puolella olisi poutaa. 

Itselleni kaikkein mieluisin tieosuus kaikista ajamistani Euroopan eri teistä on ehdottomasti noin 200 kilometrin väli Lakselvista Nordkappiin. Se saa minulta täyden kympin pisteet. Uskomattoman upeat maisemat, taustalla näkyvät komeat vuoret, hyväpintainen ja sopivan mutkainen tie vaikuttavat pisteytykseeni. Mutkista huolimatta tie on turvallinen, sillä näkymä kaarteissakin on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kauaksi eteenpäin.

Vaikka pohjoisimmassa Norjassa on paljon lähes vastaavia käyntikohteita, kuten vaikkapa Lofootit, Berlevåg, Mehamn ja Hamingberg, Nordkappin reissulla on aina omanlainen viehätyksensä. Sinne ajaessa "kovalevyni" varmasti puhdistuu, eheytyy ja päivittyy. Sinne ajaminen on parasta mielen terapiaa ja meditointia. Sinne on päästävä ainakin kerran vuodessa, joten kesän 2024 reissua jo ollaan suunnittelemassa.

Kaj Gumpler