Klubi-illassa 5.9.2024 Göremessä 19 osallistujaa

Määräaikaan, eli maanantaihin 3.9. klo 17 mennessä ilmoittautui 22 jäsentä, joista kolme joutui peruuttamaan osallistumisensa. Useamman päivän ennakkoilmoittautumismenettelyn ainoa tarkoitus on, että voimme sopimuksen mukaan ilmoittaa riittävän ajoissa ravintolalle kohtuullisen tarkan arvion osallistujamäärästä heidän omia järjestelyjä varten.

Esittelyt ja pari muistoa Bella Italiasta

Tapaamistemme rutiineihin on kohta parin vuoden ajan kuulunut, kaikkien osallistujien esittely heidän autojensa kuvien avulla. Näin tehtiin tälläkin kertaa illan 19 osallistujan kohdalla.  Kuten jo toukokuisessa klubi-illassa, niin tälläkin kertaa pitkämatkalaisin osallistuja oli Haapavedeltä tullut Ahti.

Kaj Gumplerin suorittamien esittelyjen jälkeen Jari Pekkala kertoi muutamin kuvin heinäkuisesta, lähellä Forssaa pidetystä Bella Italia -näyttelystä, jonne osallistui jäsenistöstämme neljä Alfaa + yksi Maserati, yhteensä yhdeksän henkeä.

Matka menneisyyteen

Pääaiheena oli Pentti Vahtolan yhteenveto 2000-2010 luvuilla Oulun seudulla ensisijaisesti Alfa-harrastajien voimin järjestetyistä tapaamisista, joita toteutettiin vuonna 2007 perustetun AINF-klubin nimellä.

Pentti toimi alusta alkaen yhdistyksen puheenjohtajana ja sen aktiivisena puuhamiehenä.

AINF tulee sanoista Amanti dell´Italia nel Nord della Finlandia eli Italian ystävät Pohjois-Suomesta.

Yhdistyksen Viimeisessä jäsenrekisterissä (2011) oli 68 jäsentä.

Alfa-harrastajien aktiivista toimintaa

Pentin esityksestä kävi ilmi paikallisten Alfistien valtava aktiivisuus. Monzan F1-kisoihin järjestettiin neljä eri matkaa, joista viimeisellä, vuonna 2010 toteutetulla matkalla oli mukana peräti 28 jäsentä.

Hienosti valmistellussa hauskassa esityksessä kerrottiin useista pikkujouluista, viininmaistajaistilaisuuksista ja kuukausittain pidetyistä pizzatapaamisista.

AINF järjesti myös elokuvailtoja, joissa esitettiin kuuluisia italialaisia klassikkofilmejä

Yhden muotinäytöksenkin AINF järjesti, ja se pidettiin Delta-auton uusissa tiloissa Vasaraperällä.

Oman lukunsa muodostivat autoretket Bella Italiaan sekä muuallekin. Yksi retkistä ulottui Ruotsin puolelle.

Reilun tunnin kestänyt esitys sai runsaat aplodit.